Etelä-Afrikka – siirtymä oikealle huolimatta massiivisesta edistyksellisen muutoksen tarpeesta
Etelä-Afrikan ratkaisevissa vaaleissa ja koalitiohallituksen muodostamisessa on nähtävissä myös ironiaa.
Mark Waller | 4.7.2024
YHTEENSÄ 11-PUOLUEEN Kansallisen yhtenäisyyden hallituksen (GNU) muodostaminen ANC:n johdolla on merkittävä muutos Etelä-Afrikan politiikassa ja merkitsee siirtymää poliittiselle keskioikealle, mikä näyttää heijastavan samankaltaisia trendejä Euroopassa ja muualla. Vaikka suuntaaminen oikealle saa globaalissa pohjoisessa yleensä jonkin verran kansansuosiota, Etelä-Afrikassa tilanne on päinvastainen.
Oikeistolainen Democratic Alliance (DA) on hallitusneuvotteluissa noussut suurimmaksi voittajaksi. Tämä huolimatta vaatimattomasta vaalimenestyksestä, DA sai 22% äänistä, vain 2 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2019 vaaleissa. DA juontaa juurensa joukosta valkoisia poliittisia puolueita ja etuja, jotka yhdistyivät vuoden 1994 demokratiaan siirtymisen jälkeen.
Vaikka DA on yrittänyt houkutella riveihinsä nousevaa mustaa porvaristoa, monikulttuurisuus istuu sille edelleenkin huonosti, vaikka puolueella on kannattajakuntaa niin sanotuissa Värillisten yhteisöissä – väestöryhmä, joka nautti tiettyjä etuoikeuksia apartheidin aikana.
DA:n vaalikampanja oli rahakas. Ulkomaisia ja kotimaisia varoja virtasi puolueeseen toiveissa hallitsevan ANC:n syrjäyttäminen. DA sai 65 miljoonaa randia lahjoituksia verrattuna ANC:n 16 miljoonaan randiin.
DA:n suurimpia tukijoita olivat saksalainen Friedrich Naumann -vapaussäätiö, australialainen miljardööri Martin Moshal, joka rahoitti myös useita muita ANC:ta vastustavia puolueita, Oppenheimerin timanttimeklarit ja Etelä-Afrikan suurin kaupallinen mediakonglomeraatti Naspers. Mutta DA:n menestys ANC:n tulevana pääkumppanina hallituksessa johtui muista tekijöistä.
PRESIDENTTI CYRIL RAMAPHOSAN EHDOTUS muodostaa GNU ja kutsua muita poliittisia puolueita liittymään siihen sai DA:n innokkaasti pyrkimään hallitukseen ja vaatimaan 12 ministerin paikkaa, varapresidentin virkaa sekä kaikkien sen hallinnassa olevien ministeriöiden pääjohtajien nimittämistä. Lopulta se joutui tyytymään puoleen tästä määrästä, ja sen yritys ottaa haltuunsa ulkoministeriö epäonnistui.
Toinen GNU:n kumppani on äärioikeistolainen Afrikaner-nationalistinen Vapausrintama Plus (FF+), jonka johtaja Pieter Groenewald vastaa nyt – epäsuotuisasti – vankiloista (Rikosseuraamuslaitos). FF+ sai hieman yli yhden prosentin äänistä vaaleissa, noin puolet vähemmän kuin vuonna 2019. Mutta koostaan huolimatta FF+:lla on vaikutusvaltainen asema kannattajakunnassaan. Se on osa puoliavointa verkostoa afrikaanerien kaupallisia ja muita organisaatioita, jotka erottuvat vanhan Etelä-Afrikan lipun värejä eri tavoin käyttämällä ja edistävät afrikaanerien etuja yhteisöissä, jotka olivat aikoinaan apartheidin tukipilareita, mutta jotka ovat 1994 jälkeen joutuneet lopettamaan rotuerottelun ja avaamaan jäsenyyden kaikille.
FF+ on tiiviisti liittoutunut DA:n kanssa, mutta sen politiikka ajaa avoimemmin afrikaanerien asiaa. Sen ehto GNU:hon liittymiselle oli, että afrikaanerien ainoa enklaavi, Orania Pohjois-Kapissa, saisi perustuslaillisen tunnustuksen, mihin ANC on ilmeisesti suostunut, vaikka yksityiskohdat siitä, mitä tämä tarkoittaa, ovat epäselviä.
Kolmanneksi suurin puolue GNU:ssa on Inkatha-vapauspuolue (IFP), toinen oikeistolainen tulokas hallituksessa, jolla on kannattajakuntansa KwaZulu-Natalin provinssissa. IFP perustettiin vuonna 1975 apartheid-aikana ja se oli liittoutunut ja sai tukea valkoiselta vähemmistöhallinnolta apartheid-politiikassa Bantustanien puolustajana ja oli tiukka vastustaja tuon ajan ANC:n johtamalle vapautusliikkeelle. GNU:un kuuluu myös joukko muita pieniä lähinnä keskustapuolueita.
ANC:N HEIKOSTA VAALIMENESTYKSESTÄ (40 % laskua vuodesta 2019, jolloin kannatus oli 57 %) ja oikeiston noususta hallituksessa suurimman vastuun kantaa maan entisen presidentin Jacob Zuman MK-puolue, josta kerrottiin aiemmassa artikkelissa. Omaksumalla populistisen vasemmistolaisen agendan, vaikka politiikan juuret ovatkin oikeistolaisessa etnonationalismissa, MK-puolue jakoi ANC:n ääniä, houkutellen merkittävän osan äänestäjistä, jotka ovat kyllästyneitä hitauteen köyhyyden, työttömyyden, rikollisuuden ja korruption kitkemisessä. MK-puolueen yllättävän suuri 14 %:n ääniosuus avasi tien DA:lle ja sen liittolaisille merkittävään jalansijaan hallituksessa.
Vaikka Oppenheimer ja kumppanit saattavat pohtia, edistivätkö kaikki ne rahat, jotka he pumppasivat DA:n vaalikampanjaan, heidän ANC:n vastaista asiaansa, he voivat juhlistaa sitä, että MK-puolue teki työn heidän puolestaan, vaikka näennäisesti eri suunnasta. Samaa voi jossain määrin sanoa toisesta tekaistusta Vasemmistoliitto estä, Economic Freedom Fightersista (EFF), jonka johtaja potkittiin ulos ANC:stä 11 vuotta sitten ja joka on sittemmin rakentanut merkittävän kannattajakunnan pääasiassa nuorten keskuudessa.
Riippumatta näiden johtajien kyseenalaisista motiiveista ja ominaisuuksista tuki MK-puolueelle ja EFF:lle heijastaa ruohonjuuritason tyytymättömyyttä riittämättömään ja hitaaseen muutokseen Etelä-Afrikan kehityksen ja eriarvoisuuden kriisien hallinnassa.
JOS DA OLI VAALIEN SUURIN VOITTAJA – toistaiseksi: emme tiedä, kestääkö GNU edes jouluaattoon asti – suurin häviäjä oli suurin osa Etelä-Afrikan kansasta. Kuten entinen Public Protector Thuli Madonsela äskettäin totesi, ”Enemmistö ihmisistä [yli 65 %, jos yhdistämme äänet ANC:lle, MK-puolueelle ja EFF:lle] hylkäsi oikeistolaisen suunnan ja äänesti radikaalin ja maltillisen muutoksen yhdistelmää, jonka ytimessä on pyrkimys sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.”
Hallitus saattaa olla keskustalainen ja oikeistolainen sekoitus (ANC;n seinät ovat leveällä oikealla ja vasemmalla ja katto korkealla, joten nopeat luonnehdinnat ovat aina liian yksinkertaistettuja), mutta tämä nykyinen on kaukana ihmisten suurimman osan toiveista ja tavoitteista.
Jos Zuman aikomuksena oli MK-puolueen perustamisella vahingoittaa ANC:tä, hän on onnistunut siinä, mutta hinnalla, joka tuo oikeiston hallitukseen – tuskin se mitä tavalliset ihmiset, jotka äänestivät puolueen radikaalin muutoksen lupauksen puolesta, halusivat.
VAALIEN JÄLKIPYYKKI ON MYÖS isku vasemmistolle, erityisesti Etelä-Afrikan Kommunistiselle Puolueelle (SACP) ja Etelä-Afrikan Ammattiliittojen Kongressille (Cosatu), jotka ovat ANC:n liittolaisia. Molemmat ovat olleet edelläkävijöitä monissa muutoksia edistäneissä uudistuksissa, jotka ovat olleet Kansallisen Demokraattisen Vallankumouksen (NDR) ytimessä.
Nyt pelätään, että muiden muassa työntekijöiden oikeudet, perustulon käyttöönotto ja terveysuudistus kaikille tulevat kärsimään. Näitä NDR:n uudistuksia ovat vastustaneet voimakkaimmin monopolikapitalistiset edut, joita hallitus, erityisesti presidentti Ramaphosan alaisuudessa, on ollut haluton tai kykenemätön torjumaan. Pelkona nyt on, että NDR tulee kärsimään.
Cosatu ja SACP ovat tiiviissä yhteydessä ANC:hen näiden kolmen organisaation muodostaman liittouman ansiosta. Useimmat SACP:n ja Cosatun jäsenet ovat myös ANC:n jäseniä. SACP:n ja ammattiliikkeiden liikkeen historia on kietoutunut yhteen ANC:n historian kanssa, ja liittolaiskumppanit olivat ratkaisevia ANC:n taistelussa apartheidin vastaisena vapautusliikkeenä. Zuman MK-puolue varastaa nimensä ANC:n aseelliselta siiveltä, uMkhonto weSizwelta, jonka Nelson Mandela ja muut SACP:n/ANC:n johtajat perustivat vuonna 1961. Olisi virhe aliarvioida SACP:n massaliikkeen kehityksen ja apartheidin vastaisen taistelun historian valtavaa vaikutusta.
Erityisesti SACP ei ole onnistunut kehittämään ruohonjuuritason tukea ja näkyvyyttä köyhissä ja työväenluokan maaseutu- ja kaupunkiyhteisöissä. Pitkään se on ollut näkyvissä maan päällä vain vaalien aikana keräämässä tukea ANC:lle. Tämä selittää osaltaan ehkä sen tyhjiön, joka on täytetty populistisella ’vasemmisto’-politiikalla, joka esittää pikaratkaisuja tasa-arvon ja köyhyyden lopettamiseksi.
Jos ANC:n johtama vasemmiston liittouma aikoo palauttaa asemansa ja kehittää joukkoliikettä sosialistisen muutoksen puolesta, sen on perustettava tämä työ itsekritiikkiin, innovaatioihin ja uudelleenorganisoitumiseen. Jää nähtäväksi, miten tämä toimii, mutta monet SACP:n ja sen johdon jäsenet ymmärtävät, että nyt on tarpeen massiivinen ponnistus vasemmiston, erityisesti ammattiyhdistysliikkeen fraktioiden yhdistämiseksi ja vasemmistolaisen kansanrintaman ja joukkoliikkeen rakentamiseksi.
Tällä hetkellä kaikki katseet ovat uudessa hallituksessa ja siinä, tuleeko ANC:n vaalimanifestin edistyksellinen politiikka heikentymään. Vaalien välittömässä jälkipyykissä SACP väitti, että ANC:n tulisi muodostaa vähemmistöhallitus, koska sillä olisi yhä merkittävä enemmistö parlamentissa ja siten etulyöntiasema pirstoutunutta oppositiota vastaan. Tämä vaihtoehto voisi olla toteuttamiskelpoinen, jos GNU ei osoittaudu elinkelpoiseksi.